
|
|
|
|
|

|
|
|
|


Tälle alasivulle on koottu uusille #Maan ylläpitäjille ohjeita kanavan poliitiikasta sekä
perustietoa botnetistä ja sen komennoista, joiden avulla pääset alkuun.
-->
KANAVAN POLITIIKKA
#Maa on vapaamielinen kanava, jossa ketään ei potkita syyttä tai huvin vuoksi. Tai ainakaan
ei tulisi potkia. Kenkimiseen ja bannimiseen täytyy aina olla perusteet.
Kanavan säännöt on siis hyvä tuntea.
#Maalla ei myöskään potkita eriävien mielipiteiden vuoksi. Jos joudut erimielisyyteen
esimerkiksi kanavalle eksyneen ensikertalaisen kanssa, häntä ei sovi potkia pois, mikäli hän
käyttäytyy kanavalla asiallisesti. Operaattorinoikeudet eivät tee sinusta ylempää henkilöä,
jonka vuoksi voisit mahtailla tai käyttää oikeuksia väärin henkilökohtaisissa riidoissa.
Kanavan hengen mukaista on myös, että ylläpitäjät välttävät joutumasta riitoihin keskenään.
Muista aina, että mielipiteet voivat olla ristiriidassa ilman että henkilöiden täytyy.
Ja jos v***tuskäyrä alkaa nousemaan liiaksi, ignore-komento tai pieni tauko on hyvä apu.
BOTNET JA KOMENNOT
#Maalla on useimpien isojen kanavien tapaan botnet, mikä on useiden Eggdrop-bottien
muodostama verkosto, joka sitoo bottien toiminnan yhteen niin, että ainakin teoriassa
toinen botti tietää mitä toinen tekee.
Botnet mahdollistaa myös partylinen käytön, mikä on eräänlainen "komentokanava",
jossa ylläpitäjät voivat keskustella ja kirjoittaa Eggdropin komentoja otettuaan telnet-
tai dcc-yhteyden bottiin. Partylinellä voidaan säätää pysyviä banneja ja käytännössä kaikkia
mahdollisia Eggdropin asetuksia.
Tavallisten operaattoreiden ei käytännössä välttämättä tarvitse käyttää partylineä, vaan kaikki
heidän käytössään olevat käskyt voidaan hoitaa myös msg-liikenteellä botin ja operaattorin
välillä. Partylinen käyttö on kuitenkin turvallisuussyistä enemmän kuin suotavaa.
Botit tunnistavat käyttäjän osoitteen perusteella. Oletetaan, että tulet ensin irkkiin vaikkapa
kotikoneeltasi jonka osoite voi olla esimerkiksi omanick@dyn.saunalahti.fi. Jos seuraavan
kerran irkatessasi oletkin vaikkapa oppilaitoksesi tunnukselta omanick@joku.hemmetin.amis.fi,
eivät eggdropit kykene tunnistamaan sinua. Tällöin sinun pitää lisätä uusi osoitteesi joko käyttämällä
partylinen +host-komentoa tai msg:lla addhost-komennolla.
Partylinellä käyttäjälle määrätyt flagit eli ns. määriteliput, kertovat boteille, mitä oikeuksia
käyttäjällä on. Tavalliselle operaattorille määrätään yleensä +f (friend) ja +o (operator)
-flagit. Operaattorinoikeudet saadaksesi sinun tulee kuitenkin tietää myös henkilökohtainen
salasanasi, joka vaaditaan partylinelle pääsyssä ja jokaisessa msg-komennossa.
Jokainen #Maan botnetin boteista toimii identtisesti samoilla komennoilla. On siis täysin merkityksetöntä,
mitä bottia käytät, mikäli botnet on toimintakunnossa.
HUOM! Pidä aina salasanastasi visusti huolta! Kukaan muu ei saa tietää salasanaasi, kuin sinä itse.
Mikäli salasanasi paljastuu, vaihda se välittömästi, sillä kuka tahansa voi päästä sinun oikeuksillasi
valtaamaan kanavan, mikäli saa tietoon salasanasi.
Tästä syystä tarkista aina ennen msg-komennon lähettämistä (jossa siis salasanasi on) botille,
että kyse on varmasti #Maan oikeasta botista, eikä kenenkään ulkopuolisen tekemästä kloonista,
joka on saanut botin nicknamen haltuunsa.
Ohessa muutamia peruskomentoja, joilla uusi ylläpidon jäsen pääsee helposti alkuun:
Ensimmäisenä kannattaa lukea Eggdropin help-tiedostot. Saat listan omista komennoistasi kirjoittamalla:
/msg botti help
Opettele komennot ulkoa. /msg botti help komento kertoo kunkin komennon ohjeen.
Salasanan vaihto:
/msg botti PASS vanhasalasanasi uusisalasanasi
Operaattoristatuksen saanti:
/msg botti op salasana #Maa
Voicestatuksen saanti (mikäli olet vasta voice)
/msg botti voice salasana #Maa
Uuden osoitteen lisääminen.
/msg botti addhost salasana Nick nick*!oma@rakas.osoitteesi.fi
Osoitteita olisi suositeltavaa lisätä kuitenkin suoraan partylineltä, koska se on huomattavasti
turvallisempaa ja statwww.tcl-scriptan autoadd-toiminnon vuoksi paljon toimivampaa.
Partylinelle pääset joko dcc chat -komennolla:
/dcc chat botti
(jonka jälkeen eggdrop vastaa kysymällä salasanaasi. Tässä vaiheessa liikenne jatkuu dcc chat-muodossa)
tai ottamalla yhteyden telnet-ohjelmalla suoraan Eggdroppiin, esimerkiksi:
Telnet botin.oma.host.fi:portti
Portteja tai kaikkia bottien nimiä emme turvallisuussyistä tässä luetteloi.
Mikäli sinulla on kysyttävää, vanhemmat operaattorit, masterit ja ownerit auttavat mielellään suoraan kanavalla.
|
|
|
|

|
|

|
|
|
|

|
|